Tekisi mieli ihan kirjoittaa otsikoksi että "Kesäterveiset neuvolasta". smiley

Siellä kävin ja ainakin toistaiseksi kaikki siellä vaikutti olevan hyvin. Niin minulla kuin juniorillakin.
Pissa oli puhdas.
Verenpaineeni 120/83.
Sydämen sykkeet lapsella oikein hyvät. -> Oli hereillä kun kuunneltiin niitä. heart

Sain myös itselleni varsin ihania uutisia liittyen kilpirauhas arvooni joka oli aikaisemmin ollut aika kovin kovasti koholla. Sen vuoksi minun oli käytävä uudestaan verikokeessa ja nyt se arvo oli sen raskaana olo ajan suositusarvon alle.
Vain 1.8 kun se suositus on olla alle 2.5 laugh

Sieltä päästyäni kipittelin kauppaan ja puolivälissä viereeni pysähtyi auto. Appiukkohan se siinä.
Niinpä sain kyydin kauppaan sillä hän oli menossa sinne myös.
Kylläpä tuntuikin pohkeissani se rivakka kävely sen autokyydin jälkeen. Ei auttanut, isovanhempien luokse päästessämme, oli vielä käveltävä tytön kanssa kotiinkin.

Tarkoitus oli viedä ruoat sisälle kylmään, napata jotakin suihimme ja lähteä käyttämään koiruus ulkona ja sitten leikkikentälle, mutta minun syödessäni leipää ja juodessa mehua ihmettelin miksi tyttö meni niin vaitonaiseksi kun annoin hälle maitomukinsa.
Tyttö retkotti nukkua pitkin pituuttaan keittiömme lattialla. Sikiunessa. Oih...
Nooh, sinne leikkikentälle ehtii kyllä myöhemminkin tälle päivää ja ei koirallakaan vielä niin iso hätä ollene että sisälle tarpeitansa alkaa tekemään. smiley

Teki taas tytölle tiukkaa lähteä kotiin isovanhempien luonta. Ei niin millään olisi lähtenyt. Se kertoo vain siitä, että hän tykkää olla siellä, ja sehän ei tietenkään haittaa ollenkaan meistä ketään.

Aurinkoista mieltä kaikille, en muutakaan osaa toivotella kun on niin kaunis sää... smiley