Olipa vallan mainio eväsretki meillä.
Kulta tuli pojan kanssa kotiin ja melko pian lähdimmekin sitten ajelemaan kanavalle eväät mukana. Kulta oli käynyt kaupassa jo valmiiksi ostamassa pari kolmioleipää ja pojalleen pienen tölkin limua.
Hyvä kun ehdimme ajaa paria sataa metriä, kun poika ajoitti jo kyselemään:
- Onko sinne vielä pitkä matka?
Kävimme ensin tankkaamassa autoa ja sitten lähdettiin matkaan.
(tuo kysely oli aivan jatkuvaa koko matkan ajan,mutta ilmeisesti poika odotti sitä niin kovin että matka tuntui vain matelevan hitaasti...)
Viimein perillä ja voitelimme itsemme Autan-merkkisellä itikkä myrkyllä (karkoitteella, jonka totesimme täysin hyödyttömäksi itikoita vastaan!)
Koiruus tuli nyt jo hienosti kanavan yli ilman temppuiluja. Ilmesesti oli rohkaistunut viime kerrasta jolloin se oli kannettava sylissä sen alkaessa pakittaa ja peppuroida vastaan.
Kävelimme kanavan yli ja jatkoimme ihan sinne päätyyn saakka, jossa oli laituri ja makkaranpaisto paikkakin.
Kävimme laiturilla saakka ja koiruus sai uida jälleen. Kaksi kertaa se ponppasi laiturilta veteen ja oli sitten hauskaa katsottavaa kun se ui virtaa vasten, eikä meinannut ensin tavoittaa laituria uudestaan millään.
Ei ollut pelkoa, että koiruus olisi lähtenyt virran mukaan, sillä hihna oli kiinni kaulapannassa ja kulta piteli hihnasta koiran loiskutellessa laituria kohti.
Takaisin saarenpäästä tulimme tarkoituksella hieman erireittiä. Itikoita oli kyllä valtavasti!
Viimein saavuimme kanan ylityspaikalle josta vesiliikennekin menee. Istuimme penkille evästelemään. Paljastui, että kulta oli ostanut tonnikala-, sekä katkarapukolmioleivät. Poika otti tonnikalaleivän ja meille tytön kanssa jäi katkarapuleipä.
Kieltäydyin kohteliaimmin syömästä sitä, sillä minä vain en välitä niistä (katkaravuista pätkääkään! Minulle ne ovat kategoriassa: meren lierot joita EN syö. Minun suussani ne ei maista edes miltään ja ovat niin inhottavan näköisiäkin, että puistattaa ajatuskin laittaa suuhunsa moisia.-missään muodossa.)
Kulta kävi pojan kanssa sitten laivassa josta on tehty museo. Itse en mennyt suuren itikkamäärän vuoksi enää sinne, joten olin tytön kanssa kentällä ja keräsimme luonnonkukkasia.
Siinä sitten alkoi kuulua taas merkkiääni joka kertoi laivan saapumisesta kanavaan ja kanavan ylityksen olevan mahdotonta jalankulkijoille sillä aikaa.
Katsoimme millainen alus mahtaisi lipua kanavaan ja yllätyimme, kun se ei ollutkaan mikä tahansa alus, vaan pieni lossi!
Kulta ja poikakin saapui siihen sopivasti ja katsoimme kuinka se lipui kanavaan ja jatkoimme sitten kotiin.
Poikkesimme matkalla katsomassa erästä laavua, jonka kulta muisteli siellä olevan. Epäonneksemme emme vain päässeet sinne, sillä siihen oli laitettu puomi estämään autolla ajoa.
Käännyimme ja ajettiin sitten kotiin.
Miltei kotipihaamme ennen peräämme kääntyi liikenneympyrästä 4mopopojan joukko.
Heistä ensimmäisenä ajava yritti ohitsemme alkuvaiheessa, erittäin epäkäytännöllisellä ohituspaikalla.(samasta kohtaa kulkusuntaamme nähden on oikealla risteys vasemmalle kaupan pihaan sekä hieman edempää risteys oikealle.
Kultani huomasi ja kiihdytti sen verran ettei mopopoika päässyt ohi.
Se ilmeisesti kimpaannutti mopopojan sillä hän ei antanut periksi. Hetkeä myöhemmin hän ohitti meidät sekä edessä ajavan auton OIKEALTA puolelta, jalka/pyörätien kautta!
Jalka-/pyörätiellä häntä vastaan tullut pyöräilijäkin ihan pysähtyi silminnähden hämmästellen mopoilijaa joka ajoi vastaan ohitellen 2 edessä olevaa autoa.
Edessä ajava auto puolestaan polki kaasua, ilmeisesti lähteäkseen sanomaan hälle asiasta, mutta ei tainnut tavoittaa, sillä kotipihaamme ennen 3 muuta samaan sakkiin kuuluvaa mopopoikaa ohitti meidät. Hekin varsin epäsuotuisasti. (lue: tavallaan likennettä vaarantaen.)
Kun pääsimme kotipihaan, näimme kuinka se mopopoika joka ohitti meidät ensin oikealta puolelta, ajoi nyt jälleen jalkakäytävällä kaukana pois päin...
MIKÄ NUORISOA OIKEIN VAIVAA!?
Ja heidänlaisilleen pitäisi muka vielä ajokorttikin olla... JUUPA JUU.
Anteeksi kun avauduin tästä, mutta olipahan kokemus.
Sinällään tuossa oli hyvää se, että poikamme sai hyvän käytännönkokemuksen siitä kuinka liikenteessä EI ajeta!
Vaikkakin hällä on ikää vasta 5-vuotta, mutta siitä huolimatta.
Teimme kyllä selväksi kullan kanssa, mitä mieltä sen tekosista olimme.
Vaarantaa nyt oman henkensä lisäksi vielä muut kanssakulkijat. HUH HUH!!!!
Mopoautoilijoista en edes ala nyt posmittamaan. Ne on oma lukunsa...joita en hyväksy.
Kulta tuli pojan kanssa kotiin ja melko pian lähdimmekin sitten ajelemaan kanavalle eväät mukana. Kulta oli käynyt kaupassa jo valmiiksi ostamassa pari kolmioleipää ja pojalleen pienen tölkin limua.
Hyvä kun ehdimme ajaa paria sataa metriä, kun poika ajoitti jo kyselemään:
- Onko sinne vielä pitkä matka?
Kävimme ensin tankkaamassa autoa ja sitten lähdettiin matkaan.
(tuo kysely oli aivan jatkuvaa koko matkan ajan,mutta ilmeisesti poika odotti sitä niin kovin että matka tuntui vain matelevan hitaasti...)
Viimein perillä ja voitelimme itsemme Autan-merkkisellä itikkä myrkyllä (karkoitteella, jonka totesimme täysin hyödyttömäksi itikoita vastaan!)
Koiruus tuli nyt jo hienosti kanavan yli ilman temppuiluja. Ilmesesti oli rohkaistunut viime kerrasta jolloin se oli kannettava sylissä sen alkaessa pakittaa ja peppuroida vastaan.
Kävelimme kanavan yli ja jatkoimme ihan sinne päätyyn saakka, jossa oli laituri ja makkaranpaisto paikkakin.
Kävimme laiturilla saakka ja koiruus sai uida jälleen. Kaksi kertaa se ponppasi laiturilta veteen ja oli sitten hauskaa katsottavaa kun se ui virtaa vasten, eikä meinannut ensin tavoittaa laituria uudestaan millään.
Ei ollut pelkoa, että koiruus olisi lähtenyt virran mukaan, sillä hihna oli kiinni kaulapannassa ja kulta piteli hihnasta koiran loiskutellessa laituria kohti.
Takaisin saarenpäästä tulimme tarkoituksella hieman erireittiä. Itikoita oli kyllä valtavasti!
Viimein saavuimme kanan ylityspaikalle josta vesiliikennekin menee. Istuimme penkille evästelemään. Paljastui, että kulta oli ostanut tonnikala-, sekä katkarapukolmioleivät. Poika otti tonnikalaleivän ja meille tytön kanssa jäi katkarapuleipä.
Kieltäydyin kohteliaimmin syömästä sitä, sillä minä vain en välitä niistä (katkaravuista pätkääkään! Minulle ne ovat kategoriassa: meren lierot joita EN syö. Minun suussani ne ei maista edes miltään ja ovat niin inhottavan näköisiäkin, että puistattaa ajatuskin laittaa suuhunsa moisia.-missään muodossa.)
Kulta kävi pojan kanssa sitten laivassa josta on tehty museo. Itse en mennyt suuren itikkamäärän vuoksi enää sinne, joten olin tytön kanssa kentällä ja keräsimme luonnonkukkasia.
Siinä sitten alkoi kuulua taas merkkiääni joka kertoi laivan saapumisesta kanavaan ja kanavan ylityksen olevan mahdotonta jalankulkijoille sillä aikaa.
Katsoimme millainen alus mahtaisi lipua kanavaan ja yllätyimme, kun se ei ollutkaan mikä tahansa alus, vaan pieni lossi!
Kulta ja poikakin saapui siihen sopivasti ja katsoimme kuinka se lipui kanavaan ja jatkoimme sitten kotiin.
Poikkesimme matkalla katsomassa erästä laavua, jonka kulta muisteli siellä olevan. Epäonneksemme emme vain päässeet sinne, sillä siihen oli laitettu puomi estämään autolla ajoa.
Käännyimme ja ajettiin sitten kotiin.
Miltei kotipihaamme ennen peräämme kääntyi liikenneympyrästä 4mopopojan joukko.
Heistä ensimmäisenä ajava yritti ohitsemme alkuvaiheessa, erittäin epäkäytännöllisellä ohituspaikalla.(samasta kohtaa kulkusuntaamme nähden on oikealla risteys vasemmalle kaupan pihaan sekä hieman edempää risteys oikealle.
Kultani huomasi ja kiihdytti sen verran ettei mopopoika päässyt ohi.
Se ilmeisesti kimpaannutti mopopojan sillä hän ei antanut periksi. Hetkeä myöhemmin hän ohitti meidät sekä edessä ajavan auton OIKEALTA puolelta, jalka/pyörätien kautta!
Jalka-/pyörätiellä häntä vastaan tullut pyöräilijäkin ihan pysähtyi silminnähden hämmästellen mopoilijaa joka ajoi vastaan ohitellen 2 edessä olevaa autoa.
Edessä ajava auto puolestaan polki kaasua, ilmeisesti lähteäkseen sanomaan hälle asiasta, mutta ei tainnut tavoittaa, sillä kotipihaamme ennen 3 muuta samaan sakkiin kuuluvaa mopopoikaa ohitti meidät. Hekin varsin epäsuotuisasti. (lue: tavallaan likennettä vaarantaen.)
Kun pääsimme kotipihaan, näimme kuinka se mopopoika joka ohitti meidät ensin oikealta puolelta, ajoi nyt jälleen jalkakäytävällä kaukana pois päin...
MIKÄ NUORISOA OIKEIN VAIVAA!?
Ja heidänlaisilleen pitäisi muka vielä ajokorttikin olla... JUUPA JUU.
Anteeksi kun avauduin tästä, mutta olipahan kokemus.
Sinällään tuossa oli hyvää se, että poikamme sai hyvän käytännönkokemuksen siitä kuinka liikenteessä EI ajeta!
Vaikkakin hällä on ikää vasta 5-vuotta, mutta siitä huolimatta.
Teimme kyllä selväksi kullan kanssa, mitä mieltä sen tekosista olimme.
Vaarantaa nyt oman henkensä lisäksi vielä muut kanssakulkijat. HUH HUH!!!!
Mopoautoilijoista en edes ala nyt posmittamaan. Ne on oma lukunsa...joita en hyväksy.
Kommentit